Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto kesäkuu, 2007

Entä oikeuteni?

1 kor 9. Kun  Paavali oli edellisessä luvussa puhunut siitä, että pitää ottaa huomioon toisten omattunnot, niin moni kyseli, missä on sitten itsensä ja oikeuksiensa kieltämisen raja. Paavali vastaa tähän kiertotietä. Kuvaten, mihin kaikkeen hänellä olisi oikeus, mutta kuinka hän on lupunut oikeuksistaan evankeliumin tähden. Paavalille kaikki muut asiat paitsi pääasia olivat sivuasioita.  Hän oli kaikille [...]

Lue kokonaan »

1 Kor 8: Kirkossa on puhuttu mm. virkakysymyksistä, ja silloin osa kommenteista on ollut sellaisia, että suhteessa annettuihin työtehtäviin ei saisi edes pohtia mikä on omantunnon mukaista, mikä ei. Toisten mielestä on väärin nössöillä ja mennä omantunnon taakse piiloon. Kuitenkin koko kristinusko on syntynyt siitä, että yksittäinen ihminen on halunnut löytää puhtaan omatunnon Jumalan edessä,  ja elää [...]

Lue kokonaan »

Odottamisen vaikea taito

1 kor 7: Kautta kristinuskon historian on Jeesuksen paluun odotus ollut esillä.  Mm. adventistien historiaan kuuluu vaiheita, että jotkut myivät koko omaisuutensa,  ja odottivat Jeesuksen paluuta tiettynä päivänä. Viime vuosikymmenten satoa on se, että monet nuoret jättivät opiskelun, uskoen , että on tärkeämpää olla evankelioimassa jossainpäin maailmaa. Ja sopeutuminen Jeesuksen paluun viivästymiseen oli kouluttamattomana sitten monille aika vaikeaa…
Paavalikin odotti pian  tuleviksi [...]

Lue kokonaan »

1 Kor 6:  Useimmat ihmiset jollain tavoin erottavat päässään hengellisen ja maallisen toisistaan. Esim. hengellistä on kirkko, maallista bisnes. Muinoin  oli tyypillistä, että epäjumalille uhraajat uhratessaan saattoivat silti puhua niistä halveksivasti, koska ajateltiin epäjumalan vaativan vain uhria,  ei kunnioittavia ajatuksia. Uskonnollinen mielemme pyrkii jakamaan todellisuuden niin, että oletamme, että Jumala on erityisen kiinnostunut uskonnollisesta toiminnastamme, ja muut jutut voimme hoitaa kuin haluamme.
Tämä oli [...]

Lue kokonaan »

Pelastus ja kokemus…

1.Kor 5. Kun ihminen etsii pelastusta,  niin hän usein kehittää systeemin, jota asiantuntijat johtavat. Jonkin uskonnon. Esim. gnostilaisuus oli liike, jossa asiantuntijoilla oli ratkaisevaa salatietoa pelastuksesta  ja silloin  se, miten elit “ruumissasi” ,  ei merkinnyt mitään, “hengellinen tietosi ratkaisi.  Synti väärinä tekoina menetti merkityksen. Samalla tavalla uskon  keskipisteeksi voi muodostua oppi tai riitit, jolloin niiden [...]

Lue kokonaan »

1.kor 4. Paavalilla oli vaikeaa.  Lievästi sanoen.  Hän koki olevansa houkka kaikkien silmissä, ylenkatsottu. Ja samalla hän tiesi toimivansa Kristuksen edustajana. Mikä sitten oli se pahennuksen aiheuttaja. Tavallisesti se oli  Paavalin Kristuskeskeisyys. Hän hyökkäsi kaikkia ihmisten  turvarakenteita vastaan, jos ne luottivat ihmiseen, riitteihin tms. Vain Kristuksessa on pelastus, ja Paavali  kutsui jokaista 100% seuraamaan Kristusta.
Ja tämä [...]

Lue kokonaan »

1 Kor 3. On aika vaikeaa olla oikeassa ja samalla rakastaa toista joka on väärässä. Vaikka sitä me kyllä yritämme, sillä  kaikki organisaatiot, jotka käyttävät inhimmillistä valtaa, enemmän tai vähemmän ohjaavat toisia ihmisiä. Kun Raamattu puhuu lihallisista ihmisistä, se puhuu ihmisistä, jotka eivät ole saaneet näkökulmaa Jumalan valtakuntaan.  Jotka eivät ole vielä oppineet arvostamaan Jumalan työtä [...]

Lue kokonaan »

1 Kor 2.  Ajatus siitä, että minun tulee vakuuttaa toiset ihmiset uskoon on jotenkin läsnä meissä jokaisessa. Paavalillakin se oli erityisen totta hänen hengellisen elämänsä  alkuvaiheissa, jolloin hän yritti kaikin tavoin vakuuttaa ihmisiä uskoon. Mutta työ ei ollut kovin hedelmällistä. Mutta tuli aika, jolloin Paavali luovutti. Turha yrittää inhimmillisellä viisaudella vakuuttaa ihmisiä Jumalan todellisuudesta, parempi kertoa [...]

Lue kokonaan »

Having a “successful ministry” can keep pastors from the hard work of character transformation.
This week I am attending the Midwest Regional Spiritual Formation Forum at Elmbrook Church near Milwaukee. The conference theme is “spiritual formation and the mission of the church.” Most interpret “mission” to mean a measurable impact in the world. Are people coming [...]

Lue kokonaan »

Uskonnon ydin!

1.Kor1. Uskonnon ydin on usein siinä, että joku ihminen ottaa toisten ihmisten elämässä hengellisenä johtajana Jumalan  paikan. Siksi uskonnon nimessä on tehty historiassa suurimmat vahingot ihmiskunnalle,  kun on sokeastui luotettu ihmiseen, jota on alettu pitää Jumalan äänitorvena. Ansa on siinä, että alkaessamme vahvasti seurata toista ihmistä, me lopetamme Kristuksen seuraamisen. Meistä tulee nappuloita ihmisten keskinäisessä [...]

Lue kokonaan »

Vanhemmat artikkelit »