Oheinen viesti kynttilämeren keskellä kosketti syvältä. Suru ja rakkaus olivat läsnä tässä viestissä.
Kauhajoella ja lähikunnissa surraan rakkaita, joiden elämä päättyi äkisti. Kuka olisi uskonut, että tällaista voi tapahtua Topeekalla, Kauhajoen pääkadun varressa? Ei kukaan, jonka kanssa juttelin paikan päällä.
Enää minun ei tarvitse selitellä, missä Kauhajoki sijaitsee. Kaikki sen tietävät. Toivoisin, että ihmiset tuntisivat tämän vireän maaseutukaupungin sellaisena kuin se todellisuudessa on. Paikkakunnalla uskotaan ja luotetaan toisiin, siellä saa hyvää palvelua. Hyvää palvelua myös surun keskellä, siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia keväältä.
Nyt paikkakuntalaisilla on yhteinen suru. Tapahtumapaikan läheisyydessä käy edelleen ihmisiä jatkuvasti, aikuisia ja lapsia. En suinkaan ollut ainut käydessäni paikalla eilen. SeAMK:n oppilaitokselta kirkolle asti ulottui viikonloppuna kynttilärivi, Topeekalla aivan ainutlaatuinen näky. Suru sai ihmiset hakeutumaan kirkkoon, jonka ovet olivat kutsuvasti auki.
Itseäni puhutteli kirkkoherran puhe kirkon rististä. Kauhajoen kirkko täyttää tänä vuonna 50 vuotta. (Edellinen kirkko paloi, isäni muisteli tuota tapahtumaa usein. ) Juhlavuotta viettävä kirkkorakennus oli saanut lahjaksi valaistuksen katolla olevaan ristiin maanantaina 22.9. Tarkoitus oli, että ristin valaistus olisi otettu käyttöön ensimmäisenä adventtina, jolloin se olisi kutsunut paikkakuntalaisia kirkkoon juhlimaan. Mutta nyt valaistu risti sai ensimmäiseksi tehtäväksi kutsua tiistaina 23.9. traagisten tapahtumien päivänä väkeä ristin juurelle kirkkoon, joka symbolisoi avattua Raamattua.
Surun keskellä, ristin juurella, Raamatun äärellä.
“Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo.” Virsi 600:3b
Kauhajoen kunnallislehti käsittelee tragediaa monelta kantilta tänään 1.10.2008 ilmestyneessä numerossaan. Valotan teille hiukan tätä paikkakunnan omaa näkökulmaa.
Etusivulla uutisoidaan kirkkoherran koskettava johdantopuhe viime sunnuntain muistojumalanpalveluksessa. “Kauhajoen tragediasta syntynyt risti on paljon suurempi kuin kirkkomme alttarilla oleva. Sen sakarat ulottuvat yli Kauhajoen, yli Etelä-Pohjanmaan, yli koko Suomen… Tämän ristin kantamiseen tarvitaan meitä kaikkia.” Kirkkoherra totesi myös, että Kauhajoen kirkko on ollut särkyneitten sydänten majatalo edellisestä tiistaista lähtien.
Lehden sisäsivulla on piispan saarna kokonaisuudessaan.
Kauhajoen kunnallislehden pääkirjoituksessa pohditaan tapahtuneen merkitystä paikkakunnalle mm. seuraavasti:
“Kauhajoella on nyt synkkä maine ja monet meistä kantavat mielessään murhapaikkakunnan poltinmerkkiä, toiset kenties hautaan asti… Media taitaa traagisuuden rahastamisen, surutta. … Ulkomaisen median kiinnostuneisuus Kauhajokea ja maatamme kohtaan on kuitenkin myös ihmetyksen aihe. Maailman eri kolkissa suoritetaan koko ajan etnisiä puhdistuksia, kansanmurhia ja toisinajattelijoiden teloituksia, jotka jäävät tapahtumahetkellä jopa huomiotta. Tuota todellisuutta vasten tarkasteltuna kaupunkimme saama julkisuus tuntuu kohtuuttomalta.”
Paikallislehdestä käy myös ilmi, kuinka hymysuisia ja aurinkoisia päivänsäteitä paikalliset uhrit olivat luonteeltaan. Omaisten suru on suunnaton ja lohduton.
Paikallisen sairaanhoitopiirin lääkäri antaa pitkässä kirjoituksessa ohjeita, kuinka tragediasta mennään eteenpäin. Kirjoituksessa käydään läpi kriisin eri vaiheita ja miten psyykkistä kriisiä hoidetaan. Kirjoitus päättyy seuraavasti: “Nyt on tärkeää, että palaamme arkeen, kouluun, työhön ja touhuun. Yksi vaara siinä piilee. Vaarana on se, että arkea yritetään jatkaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kriisin käsittelyä ei pidä eikä voi ohittaa. Arjen jatkumisen rinnalla samaan aikaan jatketaan kriisin läpikäymistä. Nyt kun todellisuuttamme on arki, kriisi ja suru, niin on hyvä tietää, että Jokelassakin on selviydytty. Yhdessä mekin selviydymme.”
Paikallinen helluntaiseurakunta yhdessä TV7:n kanssa järjestävät tulevana lauantaina Lohdutuksen ilta -nimisen musiikkitapahtuman. Tilaisuus televisioidaan TV7-kanavalle.
Luterilainen kirkko puolestaan järjestää kirkossa perjantaina Surusta nousee laulu -nimisen konsertin.
Lukijan palstalla neljän pienen lapsen mummo vm. -45 kirjoittaa: “Olen ahdistuneena ja ärtyneenä seurannut viime päivien järkyttäviä tapahtumia. Puhutaan ja kirjoitetaan: välittäkää toisistanne. Kysyn, tiedämmekö, mitä se on? Onko se isot juhlat, paljon vieraita ja mässäilyä, alkoholiakin? Paljon lahjoja tai rahaa tilille. Mitä rikkaampi ja äveriäämpi, sitä suuremmat pippalot. Onko mummolassa käynti lapsille liian tavallista, pitää päästä “Taimaaseen”. Pitääkö jokaiseen yhdessäoloon olla rahaa?… Ollaan ystäviä toisillemme, se ei maksa mitään, koska on vielä niitä, joille ei raha merkitse kaikkea. Mietitään, mikä meille on arvokasta elämässä.”