Luin Paavalin rukousta efesolaisten puolesta (Ef.1: 17-21) ja pysähdyin kahteen sanaan: “… ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa.” Siis minussakinko vaikuttaa tuo mittaamaton voima…? Korinttolaisille Paavali kirjoitaa samasta asiasta (2.Kor.4:7): “Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” Millaisesta voimasta Paavali oikein puhuu? Jos tungen sormeni voimavirtarasiaan, niin sähkövirta paistaa minut sekunneissa. Jännite voi olla 20 000 volttia, mutta se on mitattavissa. Paavali puhuu mittaamattomasta voimasta.
Kovin kappale maailmassa on ihmisen sydän. Se on timanttia kovempi. Itsekkyyden murtamiseen tarvitaan suunnattoman suuri voima. Kun itsekäs sydän murtuu ja kovuus pehmenee ja anteeksiantamus saa tilaa, on tarvittu mittaamaton voima saamaan se aikaan. Se ei tullut Paavalista eikä se tule kenestäkään ihmisestä vaan heidän ulkopuoleltaan, elävän Jumalan kohtaamisesta. Se on Pyhän Hengen voima. Jeesus sanoi helluntaista: “Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani.”
Meissä uskovissa on vaikuttanut mittaamaton voima, jos / kun sydämemme on murtunut. Ei vielä se, että kyyneleet tulevat silmiin katsoessamme järkyttäviä kuvia maailman hädästä, vaan se, että meitä alkaa liikuttaa tuo mittaamaton voima omien mukavuusrajojemme ulkopuolelle ja lähdemme liikkeelle. Mittaamaton voima vaikuttaa siellä, missä kyyneleet silmissä tai kuivin silmin, astutaan ulos mukavuusvyöhykkeeltä ja pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi, luovutaan katkeruudesta, luovutaan jostakin minulle tärkeästä toisen hyväksi. Mutta myös siellä, missä ei suostuta kovien sydänten mielivaltaan, missä ei alistuta sortajien alle, missä asetutaan kiusattujen rinnalle kiusaajia vastaan.
Tätä kaipaan, tuon mittaamattoman voiman, Pyhän Hengen, kosketusta. Se voima herätti Jeesuksen kuolleista!
Mihin sä sitä kaipaat? Mitä varten?
Suurin paha ei ole välittämättä ihmisen omassa suhteessa Jumalaan tai ihmisiin sinällään, vaan tilanteissa ja järjestelmässä, jonka voimalle ihminen on sokea. Silloin kukaan ei ole vastuussa, tai koe olevansa syyllinen. Auswitzin natsit tekivät vain velvollisuutensa kirjoituspöydiltään käsin.
Sosiaalipsykologiset kokeet ovat aika hätkähdyttäviä. Kuka tahansa – n. 70% – saadaan tekemään melkein mitä vaan kun vedotaan eli manipuloidaan ihmisen luontaiseen taipumukseen
1. vastavuoroisuuteen –> edellytetään vastalahjoja tms.
2. johdonmukaisuuteen .–> sitoutetaan ensin pieneen asiaan, tai rooliin
3.yhdenmukaisuuteen –> enemmistön kanta peruste toimia jollain tavalla, eliittiin kuuluaksesi on ajateltava tietyllä tavalla
4. pidetyksi tuleminen – > vedotaan tuttuuteen, liitetään ajettavat asiat miellyttäviin asioihin, kehuminen, miellyttävyys..
5. totella auktoriteetteja –> symbolit, kohtelu joka varattu auktoriteeteille yms.
6. arvostaa sitä, mistä on niukkuutta. -> vaikutelma että toimimattomuus nyt johtaa mahdollisuuden menettämiseen.
Stanley Milgram sai ihmiset antamaan toisilleen tappavia sähköshokkeja, ja Zimbardo, professori jenkeissä joutui keskeyttämään vankilanäytelmän kun koehenkilöt, joilla oli vankien ja vartioiden rooleja alkoivat käydä vaaraksi toisilleen.
10 tapaa, joilla ihminen saatiin tottelemaan auktoriteettia
- sitouta sopimukseen (saat 2 euroa kun teet tämän kokeen)
- anna valmiit roolit (sinä olet oppija ja tuo toinen on opettaja)
- sitouta sääntöihin, joiden vaikutusta henkilö ei voi arvioida etukäteen.
- kuvaa toiminta niin että siitä tulee hyväksyttävää.
- häivytä vastuusuhteet, niin ettei kukaan tunne olevansa vastuussa siitä mitä tehdään ja tapahtuu.
- huolehdi että toiminnan käynnistää mitättömäntuntuinen ensimm. askel.
- etene kohti päämäärää vaiheittain, niin että ei voida osoittaa hyväksytyn ja ei-hyväksytyn rajaa.
- muuta auktoriteetin luonnetta vähitellen.
- tee toiminnasta luopuminen vaikeaksi
- tarjoa toiminnan tueksi ideologia, joka perustelee toiminnan ja liittää sen hyvään päämäärään.
Näin tehdään kirjoituspöytämurhaajia, yrityksissä, virastoissa yms. Ihmisyys katoaa, toiminnan kohteella ei ole kasvoja. Kukaan ei ole syyllinen. Järjestelmään ei mahdu ennakoimattomuus, suunnitelmattomuus, joka ihmisyyteen kuuluu. Suurin paha on arkipäiväistä.
Sen voi murtaa usein yksikin ihminen joka kyseenalaistaa käytännöt, sanoo ääneen, muut seuraavat – ehkä. Sivustaseuraajat ja mukautujat ovat isoin joukko ihmisiä. Heillä on valta, yksilöllä joka näkee ja tajuaa missä mennään, on valta ja vastuu pahan suhteen. Sosiaalieettisesti tärkein kysymys, joka ihmisen tulisi jatkuvasti tehdä on : ‘mitä tässä oikein tapahtuu?’. Pahan ongelma on, että syy on muissa, ei itsessä, jos syytä ylipäätään on.
Radikaaliin pahaan – tai arkipäiväiseen pahaan toisin sanoen – liittyy käsitteellisesti joku ideologia. Kauhajoella ja Jokelassa se oli ihmisvihan ideologia, työelämässä se on ehkä voittojen maksimoimisen/tehokkuuden ideologia, seurakunnassa se voi olla vaikka Jumalan kunnian ideologia joka on tärkeämpi kuin se miten ihmisille käy.
Tässä nyt jotain sekalaista aamuisesta tenttivastauksestani teemalla ‘hyvän ja pahan moraalipsykologia’ (Googlettamalla löydät prof. Hallamaan materiaalit: Apumatti hyvän ja pahan). Esim Zimbardon ‘The Lucifer Effect’ sivut vievät jopa saarnoihin, joita tutkimuksen pohjalta on tehty.
Mm. Pietari kieltäessään Jeesuksen sortui siihen, että yliarvioi itseään ja aliarvioi tilannetekijöiden merkityksen Pilatuksen pihalla vai missä se nyt olikaan. On aivan uskomatonta, miten ihmiset käyttäytyvät massassa. Suorasta tulee väärää, ja väärästä suoraa, jos vaikka kysyy ihan viivan suuntaa taululla. Jos huoneessa on yksi koehenkilö ja 20 muuta jotka väittävät viivaa suoraksi, niin koehenkilökin näkee sen suorana. Ihminen selittää itselleen, että näkee väärin, koska eiväthän kaikki muut voi olla väärässä. Pietari oppi, ja päätyi päättömäksi. Such is life.
Tähän tarvitaan mittaamatonta voimaa! Yleensä se on vain tavallista arkea. Jos näkee tilanteet ja systeemit, voi vain valita toisin, eikä aina menetä päätään. Ihminen joka näkee manipulaation, ei automaattisesti enää anna sen määritellä tekemisiään!!! Ei sen mittaamattoman voiman tarvitse olla ‘mitään kummempaa’. Tämä on kummaa ja silti arkea.
Sanoit varsin hyvin, miten mittaamaton voima vaikuttaa, tavallisessa arjessa, tavallisissa asioissa, joissa huomaa jatkumon, joka vie aivan väärään suuntaan.
Paavalihan toimi myös suurta auktoriteettia Pietaria vastaan, kun hän sanoi Pietarin toimivan epäjohdonmukaisesti ja rakkauden vastaisesti. Pietari toimi niin juutalaisten pelosta (Gal.2:12).
Jeesus toimi koko ajan vastoin vallitsevan uskonnollisen järjestelmän sortavia sääntöjä eikä taipunut järjestelmän edessä. Niin, ja järjestelmä vei hänet – melkein laillisesti – ristille.
Jeesuksen seuraamiseen tänään kuuluu samoja elementtejä. Myönnän, että omat voimat ovat vähäiset siihen. Kyllä minä kaipaan sen voiman ilmenemistä minussa enemmän kuin nyt tapahtuu. Olen samaa mieltä, että ei se ole ´sen kummempaa´ vaan se on arkea. Ei Pyhää Henkeä ole annettu seurakunnalle vain fiilistelyä varten.
Niin…jatkumon näkeminen on aika hyvä ja vaikea juttu. Mietin, että nuo ihmisen taipumukset joita yllä siteerasin pahan yhteydessä toimivat ehkä myös hyvän suhteen. Ehkä niiden kautta voi myös hahmottaa hyvän prosessia, jatkumoa – jotain siitä mittaamattomasta voimasta ja sen vaikutuksista… sitä voisi miettiä, miten nuo ihmisen taipumuksiin liittyvät jutut näkyisivät positiivisella tavalla.
Oma roolini yliopistolla on tässä suhteessa tosi vinkeä ja mielenkiintoinen, roolit menee sikin sokin kun olen samaan aikaa opiskelija ja opettaja esimerkiksi. Opiskelijan roolista voi kyseenalaistaa, ja samalla voi samaistua opettajan rooliin, kun joutuu kysymyksiini vastaamaan. On helppo nähdä molemmat puolet. Pienellä ensi askeleella itseasiassa vaikutan aika paljon siihen mitä luennoilla puhutaan, kysyessäni tai kommentoidessani jotain samalla myös ikään kuin annan opettajalle luvan jatkaa teemasta, tai kehitellä sitä eteenpäin. Kaikki vaikuttaa siihen, miten muut lähtevät keskusteluun. Todella mielenkiintoinen tilanne sinällään. Enää en jaksa välittää sielläkään maineestani, mikä helpottaa eloa kovasti. Kumma kyllä ei ole päätäni uhkailtu yhtään…. olenkohan siis ihan harhassa
… sekin aika tulee ehkä pian..huh..
Minusta kiinnostavampaa, kuin miettiä, miten helposti ihmiskunta sortuu pahaan, on miettiä, miten ihminen pystyy ääriolosuhteissakin toisinaan valitsemaan hyvän.
Radio Deissä oli eräänä päivänä erinomainen haastattelu aiheesta kristittyjen vaino nykypäivän maailmassa ja haastateltu (joka oli vaino-asiaa työkseen esillä pitävän järjestön puuhamies) kertoi, että kun vainotuilta on kysytty, mistä he saivat voiman todistaa Kristuksesta tilanteessa, jossa tästä seurauksena on vankeutta, pahoinpitelyitä, karkoituksia, jopa kuolema. Yleensä vastaus kuului, että se voima tuli juuri ennen kyseistä tilannetta, haastatellut jopa arvelivat, että jos heiltä olisi vain vuorokautta aiemmin kysytty, uskaltaisivatko he tunnustaa uskonsa vastaavassa tilanteessa, he todennäköisesti olisivat vastanneet kielteisesti.
Minulle tämä tieto oli iso aarre, sillä olen paljon vähätellyt itseäni sillä perusteella, että minusta ei ikimaailmassa olisi tunnustamaan uskoani vainojen ja kidutusten hinnalla. Eikä tosiaan olekaan, ellei sitten Jumala hyväksi näe antaa voimaa ja todennäköisesti hän antaa sen sitten juuri ennen sitä tilannetta, jossa sitä tarvitaan.
Koskettavaa tässä vainohaastattelussa oli myös tieto, että kun vangituilta kysyttiin, mitä he halusivat esim. ihmisten täällä Suomessa rukoilevan heidän puolestaan, he eivät pyytäneet rukoilemaan omaan vapautumistaan, vaan sitä, että heidän vangitsijoidensa silmät aukeaisivat näkemään Jumalan armon ja rakkauden.
Meillä korkean elintason ja ihmisoikeuksien luvatussa maassa on paljon opittavaa vainotuilta veljiltämme ja sisariltamme. Kuten kyseisen haastattelun mies osuvasti sanoi, maailma ole Suomi pienoiskoossa, loppu on omaa jatkoani: eikä Kristuksen koko voima voi näkyä minussa jo yksinkertaisesti siitäkään syystä, että minun pieni, turvallinen, rutinoitunut arkeni ei sitä voimaa kaipaa eikä tarvitse.
….. etkö todella näe tarvetta sille voimalle omassa arjessasi?
Kyllä minä saan hyvin puuron keitettyä, vaatteet puettua, osaan hoitaa lapsiani, käydä kaupassa, kuoria perunoita, lukea kirjoja, kirjoittaa ylös ajatuksia, askarrella joulukoristeita, päivittää kuulumisia nettisivustoilla, jutella ystävien kanssa, mitä kaikkea nyt arkipäivään kuulukaan ja kaikki kyllä hoituu hyvin ilman sitä mittaamatonta voimaa, joka nosti Kristuksen kuolleista.
Toinen asia on tietysti se, että mehän elämme ja liikumme hänessä, häntä me hengitämme, hänen kuviaan me olemme, hänen sukukuntaansa. Olemme jumalolentoja ja maan tomua. Olemme kaikessa hänestä riippuvaisia ja kuitenkin arkemme on varsin sujuvaa, vaikka emme ajattelisi häntä.
Jorman blogiavaus liittyi kuitenkin mielestäni sellaiseen erikoiseen voimaan, jota kaipaamme ja jonka voi saada erikoistilanteissa, jollainen Kristuksen taivaaseen nouseminen esimerkiksi oli. Toisaalta sinun jatkokommenttisi siihen heitti ilmaan kiinnostavan ajatuksen, että ilman tätä kristuksen voimaa, voimme joka hetki valita äärimmäisen pahan, että tavallinen onnellinen arki (jossa ketään ei tuhota) vaatii kristuksen voimaa, vaikka emme sitä näkisi.
Tähän onkin sitten pakko heittää vähän vihreää propagandaa ja kysyä, että kuinka onnellista tämä meidän äärimmäiseen luonnon riistoon perustuva arkemme sitten loppujen lopuksi on. Kun ajamme yksityisautoilla, ostamme lapsityövoimalla tuotettuja tuotteita ja kaiken kaikkiaan kulutamme paljon yli sen, mitä tarvitsemme sekä hyväksymme erilaisen riiston olemalla passivisia. Näkyykö tässä sitten Kristuksen voima, vaikka emme nyt sortuisikaan huoraamiseen, tappamiseen tai muihin ilmisynteihin (mitä nyt luemme cosmopolitania ja katsomme salkkareita, jotka molemmat toimivat oivallisina roolimalleina nuorille ainakin huoraamisen suuntaan..)