Ristin uusi näkökulma
Tutkistelin, mitä Raamattu puhuu rististä ja yllätyin. Siellä ei puhuttu rististä syntien kaatopaikkana, jonne jätämme syntimme, vaan risti tuli esiin ennenkaikkea kahdessa merkityksessä. a)Ristillä vanha ihminen, syntimme naulittiin ristille jotta kuolisimme synnille ja eläisimme vanhurskaudelle. 1 Piet 2:24. Gal 2:19, b) meitä kutsuttiin ottamaan ristimme ja seuraaman Kristusta (esim Matteus 16:24). Lisäksi risti oli paikka, jossa Jumala sovitti ihmisen, ristiin on kätkettynä Jumalan voima ja viisaus muuttaa ihminen! Ristin hullutus merkitsi uutta elämää!
Tämä käy yksiin sen tosiasian kanssa, että rististä tuli keskeinen kristillinen syntisymboli vasta 3oo luvulla. Siihen
asti kristinuskon ydin oli elävä ylösnoussut Kristus, jonka “elävän kehon “ jäseniksi kristityt tulivat. He olivat uusi kansa, joka eli todeksi uutta liittoa. He opettelivat uutta elämäntapaa ja kutsuivat muita mukaan elämään Hengen varassa.
Mutta kun kristinuskosta tuli valtionuskonto, painopiste siirtyi Kristuksessa elämisestä syntien anteeksiasaamiseen. Painotus vaihtui elävästä Kristuksen seuraamisesta syyllisyydestä irti pääsemiseen. Tätä muutosta vauhditti mm. kirkon ja papiston muodotuminen. Oli ehkä etukin pitää ihmiset syntisinä…
Samalla muuttui käsitys siitä, mistä kristittynä olemisessa on kyse. Raamattu kuvaa ihmisen uskoontulemista kuin “huonona puuna”, joka “repäistään” huonoilta juuriltaan, ja liitetään elävään Kristus puuhun, jossa se tuottaa hyvää hedelmää. Tällä tavalla meidän on helppo ymmärtää kristityn uusi identiteetti Kristuksessa, johon meidät on oksastettu.
Toisille kristitty näyttäytyy edelleen huonona puuna, joka tuottaa huonoa hedelmää. Heille hyvä uutinen on se, että vaikka puu säilyisi huonona ja edelleen tuottaisi huonoa hedelmää, se voi olla armahdettu puu. Tämä – lähinnä omalle kokemukselle perustuva näkökulma ei silti paljoa saa tukea Raamatusta.
Haastavaa noissa risti- raamatunkohdissa oli se, että niissä risti on voiton paikka, vanhan elämän kuolemisen ja uuden elämän syntymisen paikka. Risti ei ole niinkään uusiutuvan anteeksiannon paikka. Uusi elämä tulee ymmärrettäväksi paremmin seuraavien näkökulmine kautta!.
Ristillä lain merkitys muuttui!
Vanhan testamentin aikana lain, Tooran noudattaminen oli kriteeri, jonka mukaan Jumalan kansa tunnistettiin. Kansa noudatti lakia, ja niille, jotka rikkoivat lain, heille oli toisaalta määritelty rangaistus ja toisaalta tapa saada sovitus. Eli vanhan liiton aikakausi oli lain aikakautta, jolloin vain lain noudattajat olivat Jumalan kansaa. Kun JUmala teki uuden liiton Kristuksessa, lain liitto tuli tarpeettomaksi. Uusi liitto aktualisoitui ristin kuolemassa. Siinä meidät, liitosta osallisien synnit ja vanha elämä naulittiin ristille, ja me saimme uuden elämän, uuden luomuksen, ja kutsun elää Hengen varassa. Tämä Kristuksen tuoma vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia, ja se on yhtä totta sekä pakanoille ja juutalaisille.
Meille ei ole ongelma ottaa pelastusta vastaan uskon kautta. Mutta meille on usein ongelma miten suhtautua lakiin. Sensijaan että Kristuksen omat alkaisivat elää Hengen varassa, he ottavatkin Raamatun uudeksi laiksi.
Mutta Paavali on hyvin tiukka siitä, että Kristityn uutta elämää ei tule arvioida lain mukaan, vaan Hengen varassa elämisen mukaan. Galatalaiskirjeen luvussa 3 Paavali tuomitsee Galatian seurakunnassa tapahtuneet ilmiöt, jossa oli pyrkimys määritellä kristitty ulkoisten tekojen mukaan. Hän sanoi, että Jumala oli tehnyt ihmeitä, koska he olivat aloittaneet Hengen varassa, ei siksi että he olisivat noudattaneet lakia. Kokemus Hengestä oli osa Paavalin perustelua sille, että kristityt olivat oikeasti uskossa. Room 5:5, , 2 kor 1:21, Tiitus 3:6, Ef 1:13.
Oletko lain alla?
Jos sinun ensisijainen identiteettisi on syntinen, niin silloin olet lain alla. Sillä laki synnyttää synnin. On yleinen luulo, että vahva syyllisyyden tunne tuottaa hyvän parannuksen teon. Minusta se ei toimi. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat syyllisiä, mutta joiden elämä ei muutu. Koska laki on voimaton muuttamaan meitä. Syyllisyys eristää ja lamauttaa. Ajattele Paavalia. Puhuesaan jopa mokanneille kristityille, hän ei koskaan puhunut te syntiset, vaan Pyhät. Koska hän tiesi, että muutos ihmisissä voi alkaa vain ihmisillä, jotka ovat vastaanottaneet uuden identiteetin.
Liitto – Jumalan suunnitelma!
Alussa Jla oli yhtä luomakunnan kanssa, jota kuvasi mm. paratiisi, Aatami ja Eeva. Yhteys rikkoutui kun synti rikkoi sen. Siitä lähtien Jumala uudelleen vei eteenpäin suunnitelmaa, kuinka koko ihmiskunta voisi tulla yhdeksi hänen kanssaan. Jumalan yhteyden suunnitelman toteutuminen avautuu meille liiton ymmärtämisen kautta.
Jumala teki ensimmäisen liiton Abrahamin kanssa: Kahden samanvahvuisen henkilön kesken liitto merkisti sitä, että he luopuivat aikaisemmasta identiteetistään, ja heistä tulee yksi. (mm.avioliitto). He saavat oikeuden toistensa resursseihin, ja sitoutuvat taistelemaan toistensa vihollisia vastaan. Kun vahvempi ja heikompi tekevät liiton, niin silloin vahvempi luo liiton, ottaa vastuulleen heikomman ongelmat, ja antaa resurssinsa tälle. Mutta siinäkin heistä tulee yksi, heikompi ottaa oslleen vahvemman tavoitteet!
Kun Jumala teki Aabrahamin kanssa liiton, se merkitsi sitä, että molemmat pääsivät käsiksi toistensa resursseihin, molemmat kuuluivat toisilleen. . Aabrahan uskoi, että mikä oli jumalan, oli hänen ja mikä hänen oli Jumalan. Tätä suhdetta, jossa liiton osapuolet ovat liittosuhtessa kuvaa juuri
sana vanhurskas. Suhde, jossa heillä on oikea sydämen asenne toinen toiseensa. Jumalan ja Aabrahamin liitossa Aabraham uskoi Jumalan lupauksen, ja alkoi elää tästä uudesta identiteetistä. Ja oli näin vanhurskas.
Laki oli vain välissä
Paavali toteaa, että tämän liitttosuhteen oli korvannut väliaikainen laki, jossa lupaukset oli sidottu lain noudattamiseen. Väliaikaisen lain korvasi Kristuksessa tehty liitto, josta jo VT:n kirjoitukset olivat ennustaneet. Aikakausi, jossa kaikki Jumalan Kansan jäsenet tuntevat Jumalan ja itse Jumala opettaa heitä. Jer. 31:31-34. Hän antaa kivisydämen sijaan lihasydämen, ja vuodattaa Henkensä jokaiseen sydämeen. Hes 36:16-32.
Uusi liitto sisältää liiton peruselementit. Kun uskomme sanoman Kristuksesta, me menetämme vanhan identiteettimme, me tulemme yhdeksi Jumalan kanssa, samoin kuin Abraham. Kristuksen ristiinnaulitseminessa, kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumala teki uuden liiton niiden kanssa jotka uskovat. Jumala ottaa meidän syntimme, vanhan ihmisemme ristille Kristuksen kanssa, ja me saame hänen vanhurskautensa. Uskomme liiton, kun alamme nähdä itsemme uutena ihmisenä.
Koko kristinuskon ydin alkaa liitosta. Jonka Jumala on tehnyt ristillä kanssamme.. Josta kaste julistaa, vanhan ihmisen kuolemana ja uuden ylösnousemisena.
Siksi koko uskonelämän lähtökohta on uskoa uusi identiteetti, vanhurskaus omalle kohdallemme. Ja vain tämän ollessa selvä meillä on mahdollisuus Kristuksen antamasta hyväksynnästä käsin oppia kulkemaan Jeesuksen askelissa. Taistella syntiä vastaan tietäen että Jumala on puolellamme!
Mitä jos tänä pääsiäisenä keskittyen miettisit, kuinka Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus avaa sinulle tien olla pyhä, vanhurskas. Pitää totena se, että vanha ihminen on kuollut, ja uusi on noussut Kristuksen kanssa. Aloitat tämän hyläten omat kokemukset, ja antaen Raamatulle oikeuden sanoa, kuinka asia oikein on…
Ihanko totta että vasta 300-luvulla risti tuli symboliksi? Hyvä pointti, että kirkon ja papiston muodostumisen yhteydessä tuli hyödylliseksi pitää kansa syntisenä, ristin juurella. Tässä on nyt hirveästi järkeä!
Syntinen kansa, risti kädessä tai lähistöllä, syntien kaatopaikkana on oivallinen vallankäytön väline. Tätä teologiaa tehokkaampaa välinettä tuskin onkaan pitää ihminen Saatanan syytösten koukussa ja kierteessä. Sen konkreettisin seuraus on juuri se mitä aivan vallan erinomaisen konkreettisesti näyttelit saarnassasi: Ihminen jää passiiviseksi. Koska aika menee Saatanan kanssa keskusteluun, ei jää aikaa eikä energiaa etsiä Jumalan tahtoa. Saatana on päässyt päätavoitteeseensa saada kristityt koomaan JA täysin kirkkoinstituution ja papiston talutusnuoraan, siis rahan lähteeksi, kait loppupelissä. Paavista ja papeista tulee kansalle se kenen kanssa tehdään liitto Jumalan sijaan. Ajatellaan että papit ovat vahvempia, niitä jotka sanojasi siteeraten ’ottavat vastuulleen heikomman ongelmat, ja antavat resurssinsa tälle’. Vastineeksi syntinen kansa sitoutuu yhdeksi instituution/papiston/paavin kanssa niin ’että heistä tulee yksi, heikompi ottaa osalleen vahvemman tavoitteet!’ Kristikunta kuuntelee gurujaan, papillista turvaansa, ei Jumalaa. Saatana on voittanut. Ei ole tehokkaampaa tapaa kuin teologia ja väärä kuva Jumalasta ja Jumalan tahdosta, sitoa ihminen passiivisuuten. Tiedän sen siitä mitä näen naisille tehdyn tällä ’naiset vaietkoon, alistukoon miehille’-teologialla. Se liittyy tähän vallankäytön kokonaiskuvioon. Se myös ratsastaa samanlaisella Saatananteologialla, jossa ihminen saatetaan kierteeseen, josta ei voi päästä pois niin kauan kuin uskon perusta on väärä. Se passivoi, saa koomaan. Ja perustuu väärään Jumalakuvaan. Se ei ole enää Jumalan hyvyys joka tuo parannukseen vaan Saatana joka tuo parannus-syntinen-armahdettu-syntinen-parannus-armahdettu-kierteeseen, jossa identiteetti on syntinen, ja Jumalan tahto ei ikinä liikuta ihmistä Jumalan tahtomiin tekoihin ja elämään.
Ei ole varmaan helppo olla pappi tässä tilanteessa myöskään. Kansa vaatii, että pappi ottaa sen ’heidän odottaman Messiaan, väkevän johtajamiehen roolinsa’. Tästä samasta syystä Jeesuksen piti välillä karistella kansaa kintereiltään. He eivät voineet nähdä Jeesusta minään muuna kuin maallisena vallankäyttäjänä. Tekihän hän niin paljon ihmeitä ja muuta sellaista. Olisi päässyt suoraan eduskuntaan. Ja sinne kansa hänet olisi pakolla laittanut jos se heistä olisi ollut kiinni.
(PS.Muuten minusta on tosi hieno juttu jos esim. Olli Valtonen, Antero Laukkanen, Ilkka Kantola, Leena Salmenvuori yms pappishenkilöt pääsevät eduskuntaan. Olisipa kiva nähdä Markku Koiviston eduskunnassa? Mitenköhän siinä kävi? )
Kyse on todellakin keskeisestä asiasta kristityn elämässä.Uusi identiteetti Kristuksessa tulisi sisäistää Sanasta käsin eikä peilata sitä omaan tähänastiseen kokemusmaailmaan.Kun Pyhä Henki saa tämän tehdä, niin seuraukset voivat olla yksityisen kristityn elämässä yhtä radikaalit kuin esim Lutherilla hänen löytäessään armollisen Jumalan.Ja tämä kuuluu meille kaikille!Siinäpä sitä on märehtimistä seuraavien viikkojen ajaksi- pääsiäistä odotellessa.
Kirkossa tuntuu usein menevän sekaisin kokonaan nuo käsitteet syntinen-parannus-armahdettu. Usein syntinen armahdetaan jo ennen kuin tämä ymmärtää katua tai pyytää anteeksi tekoaan (edes Jumalan edessä). Tästä varoittavana esimerkkinä pitäisi olla Simon, joka uskoi ja kastettiin, mutta ei katunut syntejään eikä tehnyt parannusta (Apt 8:4-25). Pian tuon jälkeen Samariassa levisi simonilaisuudeksi kutsuttu harhaoppi, jonka oppi-isänä tiettävästi kyseinen Simon oli.
On tärkeää, että Hannu tuo kristinuskon ytimen esiin: ristin tehtävä on vapauttaa meidät synnistä. Me emme enää ole lain alla, vaan armon alla. Armo ei mahdollista synnintekoa, vaan vapauttaa siitä (Rm. 6).
Liian moni kristitty jää ristin juurelle valittamaan syntejään, eikä mene eteenpäin: lihan kuolemaan ja hengen ylösnousemukseen, uuteen elämään. Kun Jeesus kehottaa meitä seuraamaan itseään, se tarkoittaa, että annamme syntisen luontomme kuolla ristillä. Tässä on kolme tasoa: 1) Kristuksessa olimme osallisia hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. 2) Uskoon tullessamme meidän asemamme muuttui: synnymme Jumalan valtakunnan lapsiksi (sekin kuvaa Kristuksen tietä: ristin juurelta uuteen elämään) ja 3) päivittäisessä elämässämme vanhan luontomme ristiinnaulitsemisen kautta.
Jeesus kehotti ottaman ristin joka päivä ja seuraamaan Häntä. Se tarkoittaa, että pidämme syntisen luontomme ristillä, emme anna tilaa sen toiveille ja käyttäytymismalleille. Valinta ei ole kohtuuttoman vaikea, kun se tehdään tapaus kerrallaan. Miten voin kussakin tilanteessa tehdä Jumalan tahdon? Miten voin toimia rakkaudesta käsin silloin, kun toiset kohtelevat minua väärin?
Kun olemme liitossa Jumalan kanssa, häneltä tulee viisaus ja voima elää Jumalan tahdossa. Me emme vain aina muista tätä liittoa ja sitä, että olemme kytkeytyneet viinipuuhun.
Olemmeko kytkeytyneet viinipuuhun vai lakiin? Lain alla yritämme tehdä tekoja itsestämme käsin. Sen perusvireenä on loukkaantuneisuus, pelko tai ylpeys (tai kaikki). Kristuksesta käsin teemme Jumalan tekoja vapaasti ja perusvireenä on ilo, vapaus ja levolllisuus.
Miten se sitten käytännössä toimii, kysyi joku jumiksen jälkeen. Tarkoitan se mitä Hannu näytteli. Miten kytkeä pyhän identiteetti päälle, eli se jälkimmäinen näytelmä, ilman että synnit jäävät käsittelemättä? Tässä kai se ongelma on. Väärän syyllisyyden alla armo ei riitä itselle, eikä sitä riitä muillekaan joiden synnit selkeästi näkee.
Ainakin mulla se on ollut älyttömän hidasta prosessia, jossa Pyhä Henki on palanen kerrallaan näyttänyt mitkä ajatukset ja mallit, joita päässä pyörii eivät ole Jumalan ajatuksia, ja miten ne vääristävät todellisuutta. Monasti olen kamppaillut tosi pitkään, ennen kuin jotenkin Jumalan perspektiivi on löytynyt jossain ’asiassa’, vähän erilainen Jumalakuva, laajemman armon Jumala, armon joka kattaa omat synnit (eli syyllisyyden–väärän ja oikean) ja samalla muiden synnit. Ensin on opittava erottamaan Jumalan ja Saatanan ajatusrakennelmat toisistaan. Vasta sitten voi tehdä valintoja ’elämän’ ja ’kuoleman’ välillä. Miten voisi valita, jos ei ymmärrä mistä valita? Ei se ole kysymys vaan jostain syntilistasta, vaan laajemmasta ajattelutavasta, maailmankuvasta, siitä missä Jumalan armon voima majailee. 5 Moos 30 kertoo siitä, mikä prosessi on ensin oppia tämä erottelun taito. Sitten on toinen prosessi valita oikein. ’Kun olette kokeneet siunauksen ja kirouksen, jotka annoin teidän valittavaksenne’, sanotaan siellä. Eli kaipa se on sama asia kuin että jokainen elää ensin lain alla, jotta sitten kun PH jotain muuta näyttää, osaa ja haluaa sanoa sille vanhalle ’ei’. Eli tuota mistä Nina kirjoittaa.
Välillä Pyhä Henki on herättänyt mut sunnuntai-aamuna paikallisseurakunnan jumalanpalvelukseen, josta palaan sen isomman armon kanssa, samalla konkreettisesti tietoisena, että yks kaks yllättäen onkin suorastaan lämpimät tunteet ’arkkivihollisia’ kohtaan. Se on hassu juttu. Armo sen tekee (karismaatikot sanovat Pyhä Henki), mutta tarkempi sana tässä on armo. Ei sillä niin väliä tuliko se PHgestä suoraan, sakramentista, sanasta, virrestä, vai mistä, kunhan tuli. Ei se sanoma ole vanhanaikainen. Paavalin kirjeet ovat täynnä puhetta armon voimasta. Ilman sitä tuskin kukaan voi antaa anteeksi, jatkuvasti, ehdoitta, välittömästi, halukkaasti..
—-
1 Moos 30:sta otteita:
”Kun olette kokeneet siunauksen ja kirouksen, jotka annoin teidän valittavaksenne, te alatte miettiä tätä kaikkea niiden kansojen keskellä, joiden sekaan Herra, teidän Jumalanne, on teidät hajottanut. 2 Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään, …
Herra, teidän Jumalanne, taivuttaa teidän sydämenne ja jälkeläistenne sydämet kuuliaisiksi, niin että rakastatte häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Silloin te saatte elää, 7 ja Herra, teidän Jumalanne, antaa näiden kirousten kohdata teidän vihollisianne ja vihamiehiänne, jotka vainosivat teitä.
11 ”Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. 12 Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ 13 Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ 14 Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.
15 ”Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon. 16 Jos te noudatatte Herran, Jumalanne, lakia, jonka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Herraa, vaellatte hänen teitään ja noudatatte hänen käskyjään, säädöksiään ja määräyksiään, te saatte elää. Teistä tulee suuri kansa, ja Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan omaksenne.
19 ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.
Annen kommentit vallankäytöstä olivat erittäinkin osuvat. Yhdessä opetuksen kanssa ne suorastaan paljastavat harhaopin, joka on iskostunut syvälle syntejään voivottelevien Suomalaisten sydämeen. Inhottavaa harhaopissa on vielä se että ihmiset jotka ovat sen kahleissa useimmiten vastustavat tai ainakin vieroksuvat ajatusta kristittyjen pyhyydestä. Ei kai se harhaa muuten olisikaan jos ihmiset eivät olisi sokeita sille. Samalla he kuitenkin kipuilevat jatkuvasti syyllisyydessään joka kahlitsee heidän elämäänsä. Opettaessaan muita tällaiset ihmiset siirtävät tuon syyllisyyden muillekin, koska he eivät kykene osoittamaan tietä todelliseen vapauteen, jonka Kristus meille antoi. He saattavat tehdä sen myös tajuamattaan koska eivät näe harhaa, johon heidät on ehkä alusta asti kasvatettu.
Voin ainakin itse todeta elämästäni, että vasta sisäistäessäni uuden identiteetin ja vapauden Kristuksen täydellisessä ja kaiken aikaa jatkuvassa armossa, olen päässyt eroon kipuiluistani syyllisyydestä ja siihen liittyvästä ahdistuksesta. Lankean edelleen syntiin, mutta se ei enää kahlitse minua, sillä saan uskoa syntini kertakaikkisesti anteeksi annetuiksi. Tuo energia joka vapautuu syyllisyyden ahdistuksesta laittaa minut rakastamaan muita ja johdattamaan muita tuohon samaan vapauteen. Sitähän Saatana pelkää kaikista eniten.
On se ihmeellistä miten on niin vaikeaa sisäistää ajatusta siitä, että Jumala on todellakin meidän puolellamme, siis MEIDÄN PUOLELLA, eikä meitä vastaan.Tästä lähtökohdasta käsin voin kohdata aivan eri tavalla oman vanhan aatamini lankeemuksineen. Kysymys on siitä kumpaan haluan keskittyä, lihan pyynteisiin vai pyhyyden tuomaan puhtauteen. Jos valitsen oman lihani niin kärsin siitä seuraukset, mutta Jumala soisi kaikille oman pyhyytensä Kristuksen tähden.
Kun tänään luin tätä samaa tekstiä verkosto.net-lehdestä, tästä nousi hiukan ihmeteltävää sanan identiteetti kohdalla.
Kirjoitat: ’Kahden samanvahvuisen henkilön kesken liitto merkisti sitä, että he luopuivat aikaisemmasta IDENTITEETISTÄÄN, ja heistä tulee yksi. (mm.avioliitto). He saavat oikeuden toistensa resursseihin, ja sitoutuvat taistelemaan toistensa vihollisia vastaan. Kun vahvempi ja heikompi tekevät liiton, niin silloin vahvempi luo liiton, ottaa vastuulleen heikomman ongelmat, ja antaa resurssinsa tälle. Mutta siinäkin heistä tulee yksi, heikompi ottaa oslleen vahvemman tavoitteet!’
Uskoisin, että avioliitto tai yhdeksi tuleminen ei merkitse aikaisemmasta identiteetistä luopumista. Tuohon liittoon Jumalan kanssa (vahvempi-heikompi) asetelma sen sijaan liittyy uusi identiteetti. Heitin googleen ’uusi identiteetti avioliitto’ ja päädyin johonkin kirkkonummensrk:n sivulle, jossa kerrottiin naisten eroon liittyvistä ongelmista. Sanottiin että ’vuosien avioliiton jälkeen identiteetti on usein sidoksissa puolisoon ja ero voi ravistella identiteettiä olan takaa’. Uskoisin, että ongelma on, että naiset ovat tottuneet luopumaan nimestään ja identiteetistään, ja sulautumaan puolisonsa identiteettiin. Uskoisin, että ainoa kristillinen identiteetti muutos on siirtyminen identiteettiin Kristuksessa. Voipi olla että miehillä on sama tilanne, en tiedä. Mutta molemmin päin uskoisin että on luultavammin tuhoisaa sulauttaa identiteettiään avioliitossa. Yhtä oleminen tarkoittaa juuri yhteisiä resursseja ja sitoutumista taistelemaan toistensa vihollisia vastaan. Tämä ei merkitse identiteettien sulautumista! Identiteetin sulautumisesta seuraa että toinen ottaa toisen tavoitteet omakseen. Vahvempi ohjaa heikomman tavoitteita. Voi olla myös nainen ohjaamassa miestä. Jos mies luopuu identiteetistään, ero vie usein jopa itsemurhaan tai alkoholismiin yms.? Tämä sulautuminen kuuluu vain suhteessa Jumalaan, eikö?
Elämä ja jutut tietysti muuttuvat monella tapaa, mutta monen avioliiton tappaa se että identiteetti roikkuu puolisossa Kristuksen sijaan.
Et varmaan tarkoittanut vääränlaista identiteetin muutosta, mutta tulipa nyt mieleen. Yhden ystäväni pastori jopa kritisoi nuorta aviovaimoa siitä, että piti oman nimensä. Luultavasti kritiikin syy oli symbolinen oman identiteetin säilyttäminen. Liittyy kuvioon jossa naisia nujerretaan uskonnolla, ja samalla tietysti myös miehiä, jotka pakotetaan myös ’mies-johtaja’ identiteettiin. Avioliitto-opetuksissa usein tiivistyy vallankäytön ja uskonnollisuuden pyhä allianssi. Sen mahdollistamiseksi tarvitaan väärä identiteetti. Jos kristityn ei pidä hakea identiteettiään yleisesti muista ihmisistä, työstä, rahasta, seksistä, vallasta tms, niin kyllä avioliittoon pätee ihan samat kristillisyyden perusasiat, eikö?
Hyvä, Hannu. Jatka samalla linjalla!
Identiteettikysymys onkin mielenkiintoinen. Otan kolme esimerkkiä. Kukin ymmärtäköön tapansa mukaan.
1) Jumala ja Abram tekivät keskinäisen veriliiton 1.Ms. 15. luku. Uhrieläimet surmattiin, halkaistiin ja asetettiin vastakkain niin, että niiden välille syntyi verinen polku. Jumalan kirkkaus ilmestyi veripolulle uhrieläinten keskelle. Valaliitto oli syntynyt vastauksena Abramin kysymykseen, joka koski varmuutta hänen lastensa tulevaisuudesta.
Veriliitto tuotti oikeuksia ja velvollisuuksia puolin ja toisin, mutta henkilöt eivät menettäneet identiteettiään. Heidät sitoi yhteen liiton unioni, jossa heidän oikeutensa ja velvollisuutensa olivat voimassa.
Eräs esimerkki liiton ominaisuuksista näkyy Iisakin uhraamisessa. Jumala koetteli Abrahamin uskoa. Abraham ymmärsi, että Jumala ei voi vaatia häneltä enempää kuin mihin Jumala itse voi sitoutua. Siksi Abraham käsitti, että koska Jumala on voimallinen herättämään kuolleista oman Poikansa – niin miksi ei myös Abrahamin poikaa. ”Tämän esikuvana hän saikin hänet takaisin”, sanoo Hepr. 11:19.
Heidän identiteettinsä ei ollut muuttunut, mutta unioni lisäsi heidän yhteistä ulottuvuuttaan.
2) Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat edelleenkin oman identiteettinsä omaavia persoonia, mutta heidän yksimielisyytensä saa heidät kykeneviksi kaikkeen siihen, mitä Raamattu kertoo – ja miksipä ei vieläkin enempään.
3) Kun Jumala teki ihmisen (päätös kirjattu 1.Ms. 1:26), hän teki heidät mieheksi ja naiseksi (toteutuminen kirjattu jae 27). Uskon vakaasti, että Jumala ei tarkoittanut kahta individualistia (feministi ja macho) vaan kahta persoonaa, joita yhdistää hengen unioni – Jumalan kuvan mukaan. Olihan heillä alussa yhteinen nimikin Adam (1.Ms. 5:2). Ymmärrettäköön Jumalan aivoitukset avioliitossa.
Hannu, toteat saarnasi loppupuolella, että ”laki oli vain välissä”. Samssa yhteydessä kerrot, että Paavali oli todennut väliaikaisen lain korvanneen liittosuhteen. Näillä lähtökohdilla päädyt tulokseen, joka näyttää oikealta. Kuitenkin sen teloginen perustelu ontuu.
Israelin kansalla oli Egyptistä lähtiessään Jumalan lupaus, että Hän vie heidät ihanaan maahan – siihen, jonka Hän oli luvannut jo Abrahamille (2.Ms. 6:8). Matkan aikana Jumala toisti lupauksen useita kertoja.
Matkan varrella Israel sai Jumalalta lain – rikkomusten tähden, kuten Paavali toteaa. Hän myös sanoo, että jälkeenpäin tullut laki ei voinut kumota aikaisemmin tehtyä testamenttia – siis liittoa ja sen lupauksia (Gl. 3:17). Liitto ja lupaukset olivat yhä voimassa vaikka kansa rikkoi lakia vastaan.
Tämä näkyy erinomaisesti hetkellä, jolloin kansa oli tullut luvatun maan rajalle. Kansa pelkäsi ja halusi palata Egptiin, mutta Kaaleb ja Joosua pitivät kivittämisen uhallakin kiinni Jumalan lupauksesta. Lopputulos oli, että senhetkisistä aikuisista vain nämä – Kaaleb ja Joosua – pääsivät perille, muut kaatuivat erämaahan (4.Ms. 13.-14. luvut).
Mitä taas lakiin tulee, niin ennen lain antamista Jumala sanoi: ”’Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.’ Sano nämä sanat israelilaisille.” (KR38: 2.Ms. 19:5-6).
Jumala määritteli omaisuuskansansa kuuliaisuuden perusteella. Jumala määritteli myös luvatun maan tulevaisuuden kuuliaisuuden perusteella ns. Mooabin liitossa (5.Ms. 29. luku). Jumala ei ole muuttanut periaatteitaan, vaikka monet niin väittävät.
Mutta Abrahamin saama lupaus siemenestä, joka olisi siunaukseksi kaikille kansoille, tarkoitti Kristusta. Siitä Paavalikin todistaa. Kristus avasi tien todelliseen luvattuun maahan, Jumalan valtakuntaan – olemmehan tulleet jo Siionin vuoren ja Jumalan Jerusalemin tykö – jopa saaneet kehoituksen käydä taivaalliseen kaikkeinpyhimpään armoistuimen tykö (Hepr. 12:22-24; 4:16; 10:19 ss.)!
Kristuksen evankeliumi ei siis pääty ristille, vaan se on uuden elämän alku. Jeesus osti verellään meidät Isälleen kuninkaalliseksi valtakunnaksi ja papistoksi. Olemme jo saaneet maistaa tulevan maailman voimia ja odotamme kaikella ahkeruudella enää vain ruumiimme lunastamista.